Tänään olimme tutustumassa kahteen erilaiseen paikkaan.
Ensimmäinen oli Álle huset mikä sijaitsee Aarhusin keskustan reunalla. Álle husetissa on kolme paikkaa missä henkilö, jolla on mielenterveysongelmia voi työskennellä oma terveydentila huomioiden. Yksi niistä on käsityöpaja, toinen keittiössä työskentely ja kolmas toimistossa. Álle husetissa asiakkaat tekevät töitä 2-5 tuntia päivässä riippuen heiden terveydentilastaan sillä hetkellä. He eivät saa siitä palkkaa, mutta mikä tärkeämpää he tuntevat kuuluvansa yhteisöön sekä saavat päiväänsä rytmiä!! He saavat myös psyykkistä apua rakennuksen yläkerrasta lääkäriltä aina tarvittaessa, joten apu on lähellä eikä tarvitse kulkea ”luukulta toiselle”.
Paikka kuullosti mukavalta näin opiskelijan korviin, olisi ollu kiva päästä tälläiseen paikkaan suorittamaan tätä harjoittelua :)! Tässä olisi tullut esille hoitajan yksi tärkeimmistä tehtävistä: olla läsnä asiakkaiden/potilaiden kanssa sekä tehdä heidän kanssaan arkisia asioita 🙂
Toinen paikka missä kävimme oli nimeltään Rejsecaféen, joka oli puolestaan suunnattu 18-30 vuotiaille joilla on mielenterveysongelmia. Kyseistä kahvilaa meille esitteli nuori mies joka oli sairastunut skitsofreniaan muutamia vuosia sitten. Hän koki kahvilan korvaamattomaksi avuksi hänelle sopeutua sairauden kanssa yhteiskuntaan, mikä kuullosti tietysti mahtavalta!
Kahvilassa työskentelevät ovat nuoria itsekkin sekä heillä on joitain mielenterveysongelmia ja täten heidän on vaikea opiskella tai päästä töihin. He eivät saa palkkaa mutta niinkuin jo edellisessä kappaleessa kerroin, raha ei ole tärkeintä!
Nuori mies kertoi myös että on hienoa päästä kertomaan uusille ihmisille itsestään ja sanoa että työskentelee kahvilassa. Täten ei tarvitse heti tuoda esille sairauttaan ja sen myötä saada leimausta otsaansa! Meni kylmät väreet kun nuori mies meille tätä kertoi ❤️
Emme ehkä osaa ajatellakaan kuinka tärkeää ihmisille on käydä töissä, nähdä ystäviä jne. koska meille se on automaattista….mitäs sitten ne ihmiset joiden ”normaali” elämä on rajoittunut?
Hienoa oli päästä näkemään vielä nämä kaksi paikkaa, mutta eniten tällä hetkellä odottaa pääsevänsä kotiin, tuttujen ihmisten ympärille 🙂
-Tiia